Avara luonto

Olemme ennenkin maininneet, että katsomme koko perhe aina yhdessä Avaraa luontoa lauantai-iltaisin - se on ihan ykkönen. Tosin jostain syystä noi eivät tykkää siitä, kun mä tykkään tästä ohjelmasta vähän liiankin ja menen nenu kiinni telkkuun katsomaan. Eilen tuli ihan ylivetojakso, kun oli paisteja tarjolla. Ohessa tilannekuvia kera mun mielipiteiden ja ajatusten.

Tää on ihan supermielenkiintoista ja pahus soikoon, kun lupasin noille, että yritän pysyä niin sanotusti nahoissani ja katsoa sovitulta etäisyydeltä. Toi tipu on komea. Siis yök - toi syö madon, uups, se onkin pikkufisu. Tolla näkyy olevan samat ruokailutavat kuin Säteellä eli kokonaisena vaan kaikki massuun, mihin sitä purukalustoa tarvittaiskaan. No huhhuh - täähän menee jo "kielletty alle 2 v kissoilta" -osastolle. Säde, silmät kiinni ja heti. Noh, lopettakaas jo, ihan epäreilua rehennellä siinä. No hehheh - tosi reilua, kamera edessä ja takana, mihin mä nyt katson, etten vaan joudu valokuvattavaksi edestä päin. Ihan oikeesti, mä mitään kukkapeltoa halua katsoa, tiput takaisin ja heti. Mami, vaihdoitko sä kesken kaiken kanavaa????? Paistit takaisin ja nyt. Tää pelleily alkaa jo vähän kypsyttämään. Siis toi tipu alkoi mulle uhittelemaan ja nyt se yrittää pörhistellä siinä, jotta näyttäisi isommalta. Mutta mäpä hyppäsinkin telkun viereen ja taas alkoi tipua pelottamaan! Tosin, ei tuo ihan kerralla taitais mun massuun mahtua, josko vaikka yhden jalan Säteelle... Muuten, miksi meidän pihalla ei näy noin kivan värisiä paisteja, ne on lähinnä hyvin pliisun näköisiä. Maku varmasti menee käsi kädessä värityksen kanssa. Mä kyllä lähden seuraavan kerran isukin ja mamin mukana kaukomaille maistamaan värikkäitä paisteja. Onneksi noi eivät alkaneet tällä kertaa valittamaan siitä, että ihan en jaksanut lattialla olla koko aikaa...

Kaikille isukeille muuten oikein hyvää isänpäivää! Toivottavasti tekin olette omastanne samaa mieltä kuin minä omastani eli hän on kyllä maailman paras isukki!

Kissakuvahaaste - aisti

Kissakuvahaasteen aiheena on tällä kertaa "aisti". Ohjeistuksen mukaan valittavana on siis näkö, kuulo, tunto, haju, maku ja tasapaino sekä bonuksena kissamaisesti 7. aisti. Osallistumme pitkästä aikaa mukaan ja valitsimme kuvaksi taannoisen Viivin tolppa-abinakuvan. Kuvassa on mukana hieman kiertoteitse ajatellen kaikki aistit:
- näkö: palvelija näköpiirissä, minulla on asiaa
- kuulo: ettekö kuule, kuinka nau'un.
- tunto: tää tolppa on kova...
- haju: kesäkukkien tuoksu alkoi tympimään.
- maku: paha maku suussa sen öttiäisen jäljiltä.
- tasapaino: ei tarvinne selvennystä.
- 7. aisti: välitän sähkömagneettista säteilyä palvelijan aivoihin, kun ei se muuten tajua mua tulla hakemaan täältä pois...

25 asiaa minusta - Viivi

No niin, nyt se sitten on tässä - jo kauan ja hartaasti odotettu 25 asian lista paljastuksia minusta. Säteestä tämä tämä julkaistiin viikko sitten. 1.Olen kotimme kaunis kuningatar. Ja vaikkei se todisteluja tarvitsekaan, niin joka tapauksessa kauneuteni osoituksena on tittelini GIC – Grand International Champion.
2.Olen synnyttänyt kuusi ihanaa tyttöä, joista yhden jouduimme suureksi suruksemme luovuttamaan pilvenreunalle enkeliksi. Nyt en tosin synnytä enää lapsia – kiitos leikkauksen, johon mut vietiin lupaa kysymättä.
3.Mottoni on "harkitse, ettei tarvitse katua". Tätä sovellan niin öttiäisten metsästämisessä kuin ruokailussakin. Onhan se niin, että kyllä ne possusuikaleet pitää nuuskutella ja haistella tarkkaan ennen kuin voi harkita sitä, voisiko yhden niistä syödä. Sen jälkeen pitää vielä harkita, voiko sen syödä kupista vai pitääkö se siirtää ensin kupin viereen. Sitten tarvii harkita, onko se siitä pöydältäkin vielä syömiskelpoinen? Ja jos tässä välissä tuo penteleen tenava on jo sen suikaleen välistä vetänyt ja syönyt, pitää harkita, onko minulla ylipäätänsä enää nälkä, vai menikö ruokahalu jo kokonaan?
4.Osaan näyttää närkästymiseni niin ilmeillä kuin eleilläkin. Muistanette sen multapää-kuvan… se kertoi varmasti sen, mitä tällä elepuolella tarkoitan.
5.Olen isukin sylikissa. Kukaan muu ei osaa rapsuttaa mua niin ihanasti massusta ja pitää hellästi sylissä kuin isukki.
6.Olen mamin rinnan polkukissa. Mamin rinnanpäällä saatan viipyä polkien niin kauan, että kuulemma vähintään Oulussa kävin tassuttaen. Jos mami on kyljeltään, menen joko työntämään päästä tai sitten nuolaisemaan silmäluomesta vinkiksi, että tassuissa on ylimääräistä polkuenergiaa, joka pitäis saada vapautettua. Ja siis tarkennuksena, vain paljas iho kelpaa, kaikkinaiset vaatteet välissä vie polkutuntuman pois.
7.Ihmispapan hiukset ovat mun mielestä parhaimmat makuiset hiukset, ne pesen joka päivä aina huolellisesti, kun olemme mummolassa käymässä. Pappa tykkää siitä kovasti ja vaikkei sitä myönnäkään, niin aina odottaa jo siinä meidän lempituolissamme, koska mä tulen pesemään hänen hiuksiaan.
8.Mamin tyyny on mun yöunipaikka. Ja onneksi mamilla on niin pieni pää, että sille riittää se pienen pieni kulma siitä tyynystä (ainkin minun mielestäni se näyttää riittävän).
9.Rakastan tyttöäni Sädettä yli kaiken, vaikken sitä ihan aina täysillä näytäkään, ettei tenavasta vaan tule ylpeä. On se vaan ihanaa, kun tenava jäi mua viihdyttämään ja hoitamaan. Vähän enemmän se vaan sais nukkua…
10.Olen entisessä elämässäni ollut koko kulmakunnan mahtavin ulkoileva peto ja se veri virtaa vieläkin vähän suonissani, niin kovasti tykkään olla ulkona niin pötkötellen kuin tutkiskellen ympäristöä. Palvelijat eivät vaan aina ymmärrä sitä, että vähintään kaksi kertaa päivässä pitäisi päästä ulos ja viikonloppuisin ainakin kolme kertaa…
11.Olen antanut naapurustossa kahdelle konsulttikollille kunnon mäjäytykset kuonoon (kerran molemmille yhtaikaa!!!) ja lisäksi olen näyttänyt kaapin paikan parille koirallekin. Ja jälkimmäisestä saavat koirat syyttää täysin ulkoiluttajaansa, joka ei uskonut mamin varoituksia siitä, että mä en koiria pelkää, vaan laskivat koiransa suoraa päätä nuuskimaan minua. Kyllä meitä on vaan joka lähtöön…. sanon minä.
12.Autoilu on pepusta.
13.Kooltani olen taskukissa – mutta suuri egoni kyllä korvaa pienuuteni.
14.Samaa mieltä Säteen kanssa: Takkakausi saisi kestää läpi vuoden – samoin kuin auringonpaiste. Eikä saunaakaan tarvitsisi koskaan sammuttaa.
15.Jos minuun kosketaan väärällä hetkellä tai väärällä tavalla, osoitan sen hyvin närkästyen ja nopeasti ao kohtaa tarkkaan nuollen.
16.Minulla on kaikista rohkein ja urhoollisin sisko Pilvi, joka on minuakin kauniimpi!
17.Asfaltti, pihakivetys, kova savipelto – aah, mitä kierimis- ja turkinhoitopaikkoja!
18.Mitä syvempi kuoppa, sitä miellyttävämpi on helpottaa oloaan – niin pienessä kuin isossakin hädässä. Ja jälkikäteen, mitä suurempi pyramidi siinä päällä, sitä parempi mieli.
19.En voi ymmärtää, miksi katkarapuja ei voi syödä joka päivä.
20.Imuri – maailman turhin kapistus. Samaan kastiin kuuluu myös se pikkuimuri. Meillähän on Säde, joka syö roskatkin lattialta, miksi ihmeessä se imuri pitää kuitenkin esille ottaa?
21.Kun mami silittää vaatteita, tykkään toimia laadunvalvojana ja käydä testaamassa aina pinon päällimmäiseksi laitetun silitetyn vaatteen makaamalla tovin siinä päällä. Jos laatu on huono, kuopsutan sen yleensä kasaan ja mieluusti vielä pudotan lattialle. Siitä mami tietää, että pitää silittää uudestaan (silityksen laatu = lämmityksen taso).
22.Paras istumapaikka löytyy aina juuri sen lehden päältä, jota isukki sillä hetkellä lukee. Tokihan isukki myös aina haluaa katsella minua samalla kun lukee (=yrittää lukea).
23.Vesi maistuu parhaimmalle joko suoraan hanasta tai sitten mamin vesilasista.
24.Osaan avata ovia ja palkinnoksi tästä hienosta taidosta meillä on käännetty ovenkahvoja alaspäin. Näin meillä palkitaan hienoista suorituksista ja kannustetaan jatkamaan hyvää harrastusta…
25.Olen kuuluisuus – olenhan ollut kahden laajalevikkisen alan eri lehden kansikuvatyttönä.

25 asiaa minusta - Säde

Karvalapset lanseerasi taannoin blogissaan haasteen "25 asiaa minusta". Se on meillä monesti pyörinyt mielessä ja viimeinkin toteutettu, tosin ei niin hienosti kuvien kera kuin Karvalapsilla ja Chili-serkun kotona Tassunjälki-blogissa, mutta toteutettu kuitenkin.

Ensimmäisenä on vuorossa meidän juniori eli Säde.

1. Tekevälle sattuu, rapatessa roiskuu, pienet arvet/kolhut lisäävät uskottavuutta ja mitä näitä vastaavia sitten onkaan. Näin on, nämä kaikki kuvaavat minua hyvin.
2. Olen serkkuni Chilin lailla yhden sortin höselö ja joka paikan toheltaja sekä seikkailija ja tutkimusmatkailija. Mutta silti olen äärimmäisen kiltti ja hyvätahtoinen sekä luonteeltaani joustava ja mukautuva kissa, niin oudolta yhtälöltä kuin se kuulostaakin
3. RAK niin kuin RAKastan RAKsuja, ihan kaikkia, paitsi että Hill'sin raksuja vain syön, koska emonikin niistä tykkää.
4. Eipä sillä, rakastan myös kaikkea muuta ruokaa paitsi näitä ihmeellisiä palautumisruokia, yäks, mitä moskaa. Tosin niitäkin voin syödä, jos emo niitä syö.
5. Palvelijoista löytyy yksi – ja vain yksi – rakkaudenkohde, se on minun mamini. Mä en tulisi toimeen ilman mamia ja sen työpäivätkin ovat ihan liian pitkiä minun sietokyvylleni. Isukki on hädän hetkellä (=mami on poissa) korvike, ihan ok korvike-sellainen, mutta vain korvike.
6. Palvonnan kohde on mamiakin korkeammalla ja tämä on emoni – maailman kaunein emo – matkin häntä ihan kaikessa ja yritän osoittaa kuulemma liikaakin rakkautta. Enkä edes välitä, vaikka emo minua välistä ojentaakin.
7. Inhoan tuulipuvunhousuista (ja tod.näk. myös takista) lähtevää kahinaa, se saa minut suorastaan pörheäksi.
8. Minä en turhia mietiskele, vaan minä toimin, oli sitten kyse öttiäisen/muun enemmän tai vähemmän suuhun pantavan asian syömisestä (ml. elävä ampiainen) tai sitten leikkiin ryhtymisestä.
9. Tykkään hyppiä taulujen kimppuun – siitä alkaa yleensä hepulihetkeni ja silloin, pois alta risut ja männynkävyt.
10. Olen mustasukkainen herkkuruuistani sekä mamistani.
11. Olen sitä mieltä, että porakoneet pitäisi kieltää lailla ja asetuksilla, h….tin kone, sanon minä. Sitä paitsi, onko noiden pakko keksiä niin usein porattavaa meillä – ei voi ymmärtää.
12. Kun minä osoitan mamilleni rakkautta, se on kokonaisvaltaista, siinä unohtuu kaikki muu ja kaikki voima kohdistuu tassujeni kautta mamin oikeaan kainaloon/kylkeen. Jos mamin oikea kainalo/kylki ei ole vapaana/saatavilla, kerron sen isukille näykkäisemällä häntä yleensä jalasta. Reilua, eikö totta?
13. Juu, olen kuulemma hieman liian purualtis…. jos asiat eivät ihan täysin miellytä minua. Mutta kun minun ääneni on niin hentoinen, ettei se riitä kertomaan kaikkea ja minua ei muuten huomattaisi ollenkaan (toim. huom. juu – ei, kuinka voisi olla huomaamatta).
14. Tykkään testata lentokykyjäni hyppäämällä mm. yläkerran kaiteelta suoraan alas tai takan päälle. Toinen kiva lentoreitti on lattia – keittiön pöytä – keittiön yläkaapin päällinen – liesituuletin – toisen puolen yläkaapin päällinen (– pöytä) – lattia.
15. Takkakausi saisi kestää läpi vuoden – samoin kuin auringonpaiste. Eikä saunaakaan tarvitsisi koskaan sammuttaa.
16. Olen nurkkapissaaja. Hiekkalaatikolla teen pisun siis aina nurkkaan, en keskelle tai reunalle, vaan nurkkaan.
17. Mami ei kuulemma tykkää siitä, että mm. viimeksi kollihuutelukaudella pissakin 16 kertaa paikkaan, joka ei ollut hiekkalaatikon nurkka (tämä kausi siis poikkeuksena edelliseen kohtaan). Hei, ei sitä voi tietää, minkä tyynyn alta tai verhon takaa se minulle tarkoitettu kollikomistus ilmestyy.
18. Tykkään puhdistaa varpaanvälit vähintäänkin joka kolmas tunti. Olishan se kamalaa, jos siellä olisi joku roska tai jos ne vaikka haisisivat pahalle.
19. En ole kipuherkkä ja mitäs tuosta, jos joku mun hännänpäälle astuu, tekevälle sattuu jne, niinhän se oli.
20. Olen energinen (toim. huom. liian….) ja minulle riittää pienet unet silloin tällöin. Yöt ovatkin minusta tosi tylsiä, kun palvelijat ja emo haluaisivat nukkua, mutta minulla olisi niin paljon touhuttavaa heidän kanssaan.
21. Ulkoilu on ihan jees – siellä on kaikkia hyviä herkkupaloja ja piilopaikkoja. Mutta siitä en tykkää, että mun pitäis olla yli 2 min samassa kohtaa (häkki/maakoukku), vaan tottahan sitä aluetta pitäisi päästä jatkuvasti muuttamaan. Tässä kohtaa en millään jaksais matkia emoani, joka saattaa tuntitolkulla pötkötellä pihamaalla.
22. Tykkään vetolaatikoista, niihin on aina päästävä kurkistamaan, kunhan ne vaan aukeavat. Tosin ehkä vielä enemmän tykkään vetolaatikoiden taustoista. Tosin se ei ole kivaa, kun laatikko laitetaan kiinni ilman, että minua on huomattu.
23. En ole sylikissa, mutta kainalokissa kuitenkin
24. Lempileluni on punainen karvapallo (ja se ollessa kadoksissa vihreä karvapallo), sitä pesen ja halin niin, että lopulta on jäljellä aina vain märkä mytty. Kestää ihan liian kauan, että se taas palautuu hellittäväksi ja pestäväksi.

25. Siis oikeesti, olihan tää viimeinen kohta? Mun keskittymiskyvyssä olis kuulemma hieman kehitettävää... ai mikä keskittymiskyky – mikä se on?

Ruuhkaa

Säännöllinen takkakausi on alkanut ja sehän tietää ruuhkaa... meinaan takan edessä. Viime talvena Säde tykkäsi pääosin pötkötellä pesässään takan päällä, mutta nyt tenava on tuntunut laskeutuneen niin sanotusti maan pinnalle ja sisukkaasti tunkee itsensä mun pesään, vaikka sillä omakin olis täällä alhaallakin.
Ja sainpä myös huomata sen, että sehän pentele ei anna edes periksi, vaikka päälle menis seisomaan. Hmph, pitääks mun vai antaa periksi? No en ikinä! Ei sitten auta muuta, kuin sovittaa pikkupeppuni tähän viereen ja sitten pikku hiljaa hivuttautuen vallata tilaa ja kohta se Säde antaa periksi. Niinhän sä luulet, emoseni - tuumasi Säde ja makasi kuin sementissä kiinni olleena. No, kyllähän se sopu sijaa antoi ja mahduimme molemmat tänne lämmittelemään. Kuupasta olen onneksi jo päässyt eroon, kyllä se kestikin. Karvaakin on alkanut vähän kasvamaan, joten kohta se inha leikkaus on muisto vaan, ja pian vielä unohdettukin muisto. Mami nauroi mulle illalla, että taisin taantua leikkauksen myötä pennun tasolle, niin paljon enemmän virtaa ja leikkihaluja minusssa kuulemma nyt on.

Tulevasta sen verran, että mami on väsäilly jotain 25 asiaa minusta - juttuja. Niissä on vielä vaan karmaisevia virheitä, jotka meidän täytyy Säteen kanssa oikaista ennen niiden julkaisemista. Nyt kaikille oikein ihanaa viikonloppua!

Terveisiä Turusta

Isukki ja mami katosivat eilen aamulla jonnekin ja tulivat vasta iltapäivästä takaisin. Mutta tuliaisina ja tuoksuina heidän käsissään olikin mitä ihanimpia uutisia - terveisiä tyttäreltäni Viljalta, nykyiseltä Miss Marplelta. Isukki ja mami kävivät siis katsomassa, kuinka Marple on kotiutunut uuteen kotiin ja eipä kuulemma muuta voi sanoa, kuin että onnellinen tyttö on ja saanut aivan ihanan kodin ja palvelijat, isoveljestä Columbosta puhumattakaan. Marple oli kasvanut kovasti ja turkki kuulemma oikein kiilsi ja kimalsi. Lisäksi energiaa tuntuu tytöltä löytyvät niin, että ei siinä elämä tylsäksi pääse käymään. Myös isoveli oli laitettu jo kuriin ja nuhteeseen, niin sitä pitää Marple - minun tyttöni selvästi olet! Lyhyesti siis, kaikki on Marplella oikein erinomaisesti! Tässä pari kuvamaistiaista, loput löytyvät tämän linkin kautta (ja yllätysyllätys, niitä on paljon, mutta mami aikoo lohduttaa taas ikäväänsä sitten katselemalla niitä).
Kovasti myös onnea niin Marplelle kuin Violallekin, tulihan puoli vuotta täyteen!

Että näin pääsi käymään

Muuta ei voi sanoa, kuin että näin pääsi käymään ja minultahan ei tietenkään mitään kysytty. Onnea vaan kaikki kanssasisaret, nyt teillä on niin paljon helpompaa siellä kollimarkkinoilla, kun mua ei sinne enää kelpuuteta. Vähänhän se niin on, että toisen menetys (=minun) on yleensä jonkun muun voitto (=teidän).

Arvannette siis, että mun ennakkoaavistukset jostain ei niin kivasta jutusta kävivät toteen ja minulta vietiin naiseus pois - nipsnaps vaan. Sen teki Anu Saikku-Bäckström, joka on kyllä eläinlääkärina ihan ylivetotäti. Lähetti myös kovasti Pilvi-siskolleni & co terveisiä ja hyvää vointia. Nyt olen sitten ihan virallisesti sairaslomalla ja odotan sen mukaista palvelua kotijoukoilta. Vaikka palvelutaso onkin ihan kohtuullista ainakin ajoittain, niin tuon ufon reunuksen voisin kyllä mieluusti luovuttaa vaikka nyt ensi alkuun Säteelle, sen verran ilkikurisia katseita tenava on käynyt luomassa muhun päin. Kovasti noi ovat yrittäneet lohduttaa, että tämä on hyvä juttu ja pääsen jatkossa paljon helpommalla, kun ei tartte kollien perään huudella tai sitten syödä niitä pillereitä. Katsotaan nyt.

Kerrataan vähän tapahtumia. Tää eka kuva on sarjassamme niitä, joita ei tarviis kyllä julkistaa, mutta minkäs teet itsepäiselle sihteerille. On muuten varsin veikeä tunne, kun piikin piston jälkeen katse kirjaimellisesti pysähtyy, ajatus katkeaa ja pää putoaa - suoraan oksukippoon... Onneksi mami oli noudattanut ohjeita ja piti mua nälässä 12 tuntia etukäteen, niin oksukippokin pysyi tyhjänä. Mami sai siis anteeksi sen, että ei ymmärtänyt mun hienovaraisia vihjailuja siitä, että olis vähän nälkä. Seuraava tarkempi muistikuva onkin sitten siitä, kun Säde katsoo mua lievästi pöllähtäneen näköisenä kuljetuskopan oven toiselta puolelta.

Muutin perjantai-iltana sitten mamin kanssa yläkertaan omaan huoneeseen nukkumaan ja ensi alkuun mami ikuisti minut vielä hieman tokkurassa, mutta tällä kertaa kuitenkin ilman koppaa. Näitäkään kuvia en välttämättä jälkipolville arkistoisi, onneksi ovat sentään noita suttuisia versioita. Sen verran alkoi nukutuslääkkeen vaikutus kadota, että sain vähän sisua takaisin ja päätin, että jos kerta multa vietiin naiseus, niin mamilta viedään ainakin yhdet yöunet. Ja kun minä jotain päätän, se myös tapahtuu... Mä pidin mamin hereillä ihan koko yön milloin suunnatonta hellyyttä kaivaten, milloin suunnatonta hellyyttä osoittaen (tuo ufo oli aika näppärä, sillä sai hyvin hakattua mamia päähän polkemisen tahdissa...), milloin esittäen tasapainotonta ja hyvin sairasta, milloin esittäen hurjapäätä hyppimässä sängyltä sohvalle jne. Se toimi, tosin kyllä muakin sitten lauantaina väsytti.

Kun sitten lauantaina olin riittävästi kolistellut ufoni kanssa, vaihtoivat noi sen pienempään. Siinä välissä jo yritin kiskaista siteet irti, mutta ihan en ehtinyt. Oli kuulemma virheliike siitä näkökulmasta, kuinka pian pääsen ufosta eroon... Nooh, pienemmän ufon kanssa elämä helpottui kummasti ja pääsin jopa terassille nauttimaan auringosta. Ja eipä tuo mun buster-ufoni pahemmin aurinkokylpyjäkään haitannut ja ei olis kyllä haitannut ulkona käymistäkään, ainakaan mun mielestä. Auringonpaisteessa alkoi edellisen yön valvominen ottamaan veronsa ja silmät painuivat ihan väkisin kiinni. Taistelin kyllä sinnikkäästi vastaan, sillä viimeksi unen tultua tapahtui tämä leikkaus. En nyt toki ihan heti halunnut ottaa riskiä, josko se taas tapahtuu. Jossain vaiheessa uni sitten voitti ja näköjään palvelusväki oli huomannut, että mulla oli vähän vilu. Fleecen sisällä oli kyllä ihan mukava toipua. Toka yönä nukuttiin sitten koko sakki varsin sikeästi ja ihan entisillä paikoilla. Välillä kävin kopsuttelemassa ufon reunalla mamia hereille ja muistutin olemassa olostani. Mami oli siihen tyytyväinen, onhan hänellä toki kova huoli siitä, kuinka voin ja että onhan kaikki hyvin. Sunnuntaina oli jo täysi tohina päällä, välillä yritin jopa Sädettäkin jahdata, mutta mami ei oikein tykännyt vielä ralliajatuksista. Mutta eipä tuo ufo enää pahemmin mun menoa estellyt ja tännekin pääsin ilman yhtään kolahdusta.
Ja kai sitä voinee todeta, vaikka itse sanoen, että eihän mun kauneus ole leikkauksen johdosta minnekään kadonnut ja ei sitä edes toi ufo pysty haalistamaan. Joten kanssasisaret, vaikkei mulla enää mahdollisuuksia oikeasti olekaan, niin silti moni kollipoika minusta vielä haaveilee... ja joutuu toteamaan, että kai se toiseksi kauneinkin ihan riittävä on, aina kun ei voi voittaa...